Copyright (c) Kujansuu MC
 

Haminalainen moottoripyöräkerho Kujansuu MC perustettiin marraskuussa 1993. Nimensä kerho otti Klamilassa Museotien varressa sijaitsevasta Kujansuu-baarista, joka on motoristien perinteinen pysähdyspaikka. Yhdistyksellä on neljä perustajajäsentä, joista mukana ovat edelleen "Popsi" Juha Tiili, "Hietsu" Juha Hietala ja "Hanski" Hannu Kyttänen.

Ensimmäisenä toimivuotena kerhossa oli kymmenen jäsentä, nykyisellään jäsenmäärä on kaksikymmentäkaksi. Presidenttinä toimii Juha Tiili.

Ensimmäinen kerhotalli yhdistyksellä oli Haminan vanhan meijerin kellaritiloissa. Meijerin saatua purkutuomion kerho siirtyi vuoden 2001 vappuna nykyisiin tiloihinsa Haminan Hietakylään.

Yhdistyksen toimintaan kuuluu moottoripyöräharrastuksen kehittäminen ja yhteydenpito alan kotimaisiin ja ulkomaalaisiin harrastajiin, kuten osallistuminen Harley Davidson kerhotilaisuuksiin ja -kokoontumisiin.

Yhtenä toimintamuotona kerholla on moottoripyörien rakentelu. Usea kerhon jäsenten pyöristä on palkittu eri MP-näyttelyissä.

Omia kerhotapahtumia ovat muun muassa vuodesta 2002 järjestetty jokatalvinen jäämopokisa Hietakylässä.

Kujansuu MC on toiminut aktiivisesti myös sotiemme veteraaneille varoja keräävässä, vuoden 2003 marraskuussa perustetussa Bikers for Veterans -yhdistyksessä.


Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player